Uutiset

Naisille lisää pelaajasopimuksia - Ville Kuusela vahvistaa valmennusta

21.05.2012

NST:n naiset ovat solmineet lisää pelaajasopimuksia liigakaudelle 2012 - 2013. Maalivahti Anni-Maija Seppänen sekä hyökkääjät Viivi Kurkaa, Maria Utti ja Ida Suikka kantavat NST -paitaa myös ensi kaudella. Valmennusta puolestaan vahvistaa entinen NST-pelaaja Ville Kuusela. Kaikkien sopimukset ovat yksivuotisia.

Parhaillaan Tsekeissä opiskeloijoiden MM-kisoissa Suomen maalia tilkitsevä Anni-Maija Seppänen takaa, että NST:n maalivahtipeli on jatkossakin liigan parhaimmistoa. Urallaan tyttöjen-, naisten- ja opiskelijoiden maajoukkueita edustaneen maalivahdin viime syksy meni katsomon puolella loukkaantumisen vuoksi. Vuoden vaihteen jälkeen Seppänen kuitenkin palasi tolppien väliin yhtä varmana kuin aina ennenkin. Kauden kruunasi nappiin mennyt pronssipeli, jossa Seppäsen torjunnat takasivat NST:lle kahdeksannen perättäisen SM-mitalin.

Viivi Kurkaa on pitkän linjan NST:läinen ja hän on pelannut kaikki 10 liigakautta Lappeenrannassa. Viime kesän ja syksyn harjoittelua haittasi äityisloma ja paluun jälkeen loukkaantumiset kiusasivat kevätkaudella. Näin ollen hän pelasi vain pari ottelua viime kaudella. Nyt Kurkaa on taas terveenä ja kiusaa ensi kaudella vastustajan puolustajia entistä tehokkaammin.

Maria Utti pelasi viime vuonna uransa toistaiseksi parhaan kauden. Tästä kertoo se, että hän teki tehopisteitä enemmän (5+6) kuin neljällä aiemmalla liigakaudella yhteensä. Ensi kaudella paukkunee taas ennätykset?

Ida Suikka on pelannut salibandyä vasta kaksi kautta, mutta on jo nyt murtautunut NST:n liigajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Jalkapallolla hankittu fyysinen kunto ja rämäpäisyys tulee viemään tätä nuorta lahjakkuutta vielä pitkälle. Palkittiin tällä kaudella NST:n B-tyttöjen vuoden taistelijana.

NST:n valmentajat Olli Englund, Anna Tuovinen ja Juho Meuronen ovat saaneet tiimiinsä mieluisan vahvistuksen kun entinen NST:n liigapelaaja Ville Kuusela vahvistaa valmennustiimiä ensi kaudella. Kuusela on pelannut miesten liigassa NST:n ja Josban riveissä oli 100 liigapeliä ja Joensuusta tuliaisina hän toi SM-hopean ja -pronssin. Viime vuodet Kuusela on toiminut pelaajavalmentajana Joutsenon Katajassa.

NST:llä on sopimus nyt yhden maalivahdin sekä seitsemän kenttäpelaajan kanssa. Uusia sopimuksia julkaistaan vielä toukokuun aikana ja joukkueen rungon odotetaan olevan kasassa kun ensi talven opiskelupaikat ovat jaettu.

22.06.2017Naisten valmennukseen kovia tekijöitä!
31.05.2017Tunnelmia NST:n kauden päättäjäisistä!
30.05.2017 8:00Naisten joukkue täydentyy neljällä pelaajalla!
12.05.2017 11:00Naisten joukkueelle jatkosopimuksia!
12.05.2017Talkooväen Kiitos-sauna lämpiää pe 9.6.2017 - ilmoittaudu mukaan!
12.05.2017Risto Töllikkö palaa NST-paitaan!
11.05.2017ILMAINEN valmennuskoulutus kesäkuussa , ilmoittaudu mukaan!
10.05.2017 7:30Hulkkonen palaa, Puustinen jatkaa - Ruippo one more year!
07.05.2017U19 Nuoret maailmanmestaruuteen - NST:n Joonatan Kovanen pelasi hienot kisat!
06.05.20176 NST:n D-poikaa mukaan maajoukkutie-leiritykseen
04.05.2017 7:30Miesten maalivahtiosasto valmis - Monthan, Nilosaari ja Lappalainen!
03.05.2017Koskimies, Simolin sekä Ikonen tulevalla kaudella mukana miehissä!
29.04.2017Valmentajaksi NST:n joukkueisiin - haku päällä!
28.04.2017Naisille tukku sopimuksia
28.04.2017Laitimo, Kekki ja Huppunen jatkavat miesten edustusjoukkueessa kaudella 17-18
23.04.2017NST - Miehemme maailmalla
23.04.2017Uusi NST:n miesten joukkue?
22.04.2017NST 03-pojat hakee SM-sarjapaikkaa - TRY OUT 2.5!
21.04.2017 7:00Vainikainen, Puhakka ja Valavuo jatkavat Miesten joukkueessa
14.04.2017Joonatan Kovanen jatkaa miesten riveissä!
04.04.2017NST 04-06 joukkueisiin haku alkaa - try out tapahtuma Sammonlahdessa 11.4
04.04.2017NST:n jäsenet suosittelevat toimintaamme!
04.04.2017Tyttöjen liikuntakerho palkittiin vuoden naisjääkiekkotekona
31.03.2017SB Pro päätti NST:n kauden
26.03.2017SB Pro haki toisen kiinnityksen välieräpaikkaan
25.03.2017Sinnikäs taistelu pisteistä ei riittänyt tänään - Prolle ensimmäinen puolivälierävoitto
22.03.2017PLAYOFF-ENNAKKO: puolivälierä SB Pro - NST
18.03.2017Runkosarjan viimeinen ottelu Porvoossa
16.03.2017Naisten päävalmentajana jatkaa Joonas Haapala vuoteen 2020!
14.03.2017"Game7" - Leba SB vs. NST keskiviikkona
12.03.2017Naisille tappiollinen viikonloppu
08.03.2017Miesten Playout pelit käyntiin viikonloppuna
07.03.2017Naisilla töitä tiedossa viikonloppuna, kun vastassa SB Pro ja Classic
04.03.2017Oulusta yksi piste Lappeenrantaan
02.03.2017Naiset matkustavat Ouluun
25.02.2017Tärkeä voitto NST Naisille Tampereelta
25.02.2017Naiset Kooveen vieraaksi
19.02.2017Naiset jatkoivat pisteiden saalistamista Hämeenlinnassa
18.02.2017NST Naiset oikealla asenteella Ruskeasuolla
17.02.2017Naiset pistejahtiin vieraisiin
13.02.2017Naiset voittoon lauantaina
09.02.2017Ennakko: NST-O2 Jyväskylä
02.02.2017Etelä-Karjalan Urheilugaalassa palkittuja
21.01.2017NST aloittaa omat pudotuspelinsä
19.01.2017EräViikingit haki vierasvoiton
18.01.2017Juho Simolin NST-paitaan
18.01.2017EräViikingit naisten vieraaksi
14.01.2017Pisteet jäivät Turkuun
13.01.2017Naisille kaksi uutta pelaajaa!
11.01.2017Naiset matkaavat lauantaina Turkuun
10.01.2017Naisten Suomen mestaruus ehdolla Etelä-Karjalan sykähdyttävimmäksi urheilutapahtumaksi 2016
09.01.2017Happee vei pisteet Jyväskylään
07.01.2017NST:n pelit jatkuvat tuplaviikonlopulla
03.01.2017Runkosarjan toinen kierros käyntiin - vastaan saapuu Happee
23.12.2016NST:n syyskausi paketissa - "Aihiot olemassa"
20.12.2016Syyskauden kooste NST Juniorit 2/2
20.12.2016Syyskauden kooste - NST Juniorit 1/2
19.12.2016Naiset palasivat voittojen tielle
14.12.2016TYTTÖJEN liikuntakerho alkaa 12.1.2017 - Ilmoittaudu mukaan!
12.12.2016NST:n kasvatti Eero Kosonen maailmanmestariksi!
12.12.2016Naisilla runkosarjan ensimmäisen kierroksen viimeinen ottelu - vastaan saapuu PSS
11.12.2016Miesten edustusjoukkue etsii vahvistuksia taustajoukkoihin
09.12.2016Toinen kierros käyntiin - NST hamuaa revanssia
09.12.2016UUSI Salibandykerho avataan Lappeen koululle 9.1 alkaen!
08.12.2016Classicille pisteet naisilta
08.12.2016Otto Valavuo palaa NST-paitaan
04.12.2016NST hamuaa paluuta pistekantaan
01.12.2016Janne Ruippo tekee comebackin - taas
01.12.2016KOKON, MÄKELÄN, SUOREIJUKSEN JA UKKOSEN PAIDAT KATTOON LAUANTAINA 3.12
01.12.2016Naiset kohtaavat Classicin lauantain juhlaottelussa
27.11.2016Naisille tappio SB-Prota vastaan
24.11.2016SB Pro vastaan lauantaina
19.11.2016Ryhtiliike suoritettu - pisteiden metsästys jatkuu lauantaina
16.11.2016NST lähtee hakemaan ryhtiliikettä
13.11.2016Naisten heikko kolmas erä koitui tappioksi
13.11.2016Naisille voitto Kooveesta
07.11.2016Naisilla tuplapeliviikonloppu kotikentällä
04.11.2016Hakkarainen, Kovanen ja Kaila maajoukkueiden matkassa
29.10.2016Naiset jatkoivat voittojen tiellä
27.10.2016M-Team saapuu naisten vieraaksi lauantaina
27.10.2016Nyt myynnissä NST suklaajoulukalenterit
27.10.2016NST saa Josban vieraakseen
24.10.2016Ei voittoja Länsirannikon kierrokselta - "Emme voi lähteä painimaan"
23.10.2016O2 jäi NST-jyrän jalkoihin
21.10.2016NST matkaa Länsirannikolle
20.10.2016Naisilla pelit jatkuvat vierasottelulla
16.10.2016NST jälleen jatkoajalla vahvempi
11.10.2016NST:n saldo tuplaviikonlopusta voitto ja tappio
11.10.2016Otteluennakko: NST- Steelers
08.10.2016Edessä tuplaviikonloppu: "Hieno tilaisuus kehittää peliä".
08.10.2016Naiset voittoon jatkoajalla
05.10.2016NST avasi pistetilin - Tor kaatui kotikentällä
04.10.2016Naiset matkaavat EräViikinkien vieraaksi
30.09.2016Otteluennakko: NST - Loviisan Tor
27.09.2016NST ja Imatran Voima jatkavat yhteistyötä - miesten edustusjoukkueille farmisopimus
26.09.2016NST B-pojat aloittivat sarjan terävästi
25.09.2016TPS vei pisteet Urheilutalolta
20.09.2016Naisilla ensimmäinen kotiottelu lauantaina
18.09.2016Divarin avausottelusta tappio Welhoja vastaan
17.09.2016Naiset voittoon kauden avauksessa

Näytä lisää »