Uutiset

Risto Töllikkö palaa NST-paitaan!

Share |
12.05.2017

Riston paluu yksi historian kovimmista siirroista divariin

Risto ei esittelyjä kaipaa, mies raudanlujalla laukauksella, joka on äärimmäisen kova kilpaurheilija, ja tuo NST:n miesten joukkueeseen kivikovan vahvistuksen.

Esport Oilersia viimekaudella salibandyliigassa edustanut 25-vuotias puolustaja tulee vahvistamaan merkittävästi NST:n puolustuspäätä ja on kiistatta yksi sarjan tähdistä tulevalla kaudella. Risto pelasi rikkonaisen kauden Espoossa ja päätös paluusta sinipaitaan tapahtui hyvissä ajoin.

M_RISE.jpg

Millä mielin Risto palaat takaisin Lappeenrantaan?

Erittäin hyvillä mielin. Seurassa on menty kovaa vauhtia eteenpäin ja olen myös kuullut paljon positiivista niin valmennuksesta kuin taustatyöstä jota on tehty seuran kehittämisen eteen. Myös nykyiset pelaajat ovat antaneet paljon kehuja toiminnasta joten tämä oli siinä mielessä helppo päätös.

Omalta osaltani tavoite on kehittyä pelaajana edelleen ja auttaa joukkuetta omalla panoksellani. Ilo pelaamiseen ja nauttia taas lajista on tärkeää ja uskon sen tapahtuvan NST:n paidassa Risto kommentoi.

Pertun aikainen joululahja

- Kova juttu, että Risto palaa kotiin. Risto on kansainvälisen tason pelaaja, joka vasta lähestyy parhaita vuosiaan. Ei me tällaista kaveria oltaisi saatu mukaan, mikäli toimintamme ei olisi urheilullisesti ja taustoiltaan uskottavaa. Näiden asioiden eteen on paiskittu hommia niin joukkueen kanssa kuin sitten taustoillakin. Risto totta kai tuo meille valtavan määrän osaamista - hän on ennen kaikkea pelaaja, joka kykenee huippulaadukkaaseen peruspeliin vaihdosta ja illasta toiseen. Ilman suurta numeroa, hoitaen hommansa.

- Pelillinen puoli on iso, mutta hänen paluunsa merkitsee tälle yhteisölle muutenkin tosi paljon ja lähettää melkoisen voimakkaan viestin.

Me olemme tulossa - päättää Perttu Kytöhonka tyytyväisenä

Työmme jatkuu - NST:n uusi aika on vasta alussa

Seuran puheenjohtaja Ville Kuusela kommentoi Ristoa seuraavin sanankääntein:

Risto edustaa minulle sitä arvomaailmaa mitä haluan joukkueelta ja koko seuratoiminnastamme. Äärettömän kova kilpaurheilija nöyrällä työtäpelkäämättömällä asenteella. Samalla kyseessä on älykäs kaveri joka pystyy omalla esimerkillä ja vaatimustasolla nostamaan rimaa korkeammalle ja samalla tekee toisista hiukan parempia. Risto on tärkeä palanen NST:n uutta aikakautta jota nyt rakennamme seurassa parasta aikaa. Olen tyytyväinen että saimme näin kovan pelimiehen näin aikaisessa vaiheessa miesten ryhmäämme ja se tietää varmasti hyvää ajatellen tulevaa kautta.

Tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti uutta aikaa, kommentoi Kuusela.

KATSO video reissusta jolla Risto tarttui mukaan!

Katso Riston peliuran tilastot täältä

22.10.2017SB Vaasan tehokkuus liikaa NST:lle
20.10.2017NST matkustaa Pohjanmaalle - Kova haaste edessä
18.10.2017Naisten cup-taival jäi lyhyeksi, runkosarja jatkuu vierasottelulla
15.10.2017NST vei kaksi pistettä värikkäässä pelissä
12.10.2017Lauantaina pelataan tuplapanoksella - NST saa vieraita pohjoisesta
09.10.2017Naiset mukaan TEHO Sport Suomen Cupiin
08.10.2017Tuplapeli viikonloppu takana
01.10.2017Oilers NG B - NSTVoima B 7-8ja
01.10.2017ÅIF taisteli voiton NST:stä
25.09.2017Naisille jatkoaikatappio kotiavauksessa

Siirry arkistoon »