Uutiset

Vainikainen, Puhakka ja Valavuo jatkavat Miesten joukkueessa

Share |
21.04.2017 7:00

NST Miehet solmi tärkeät jatkosopimukset

NST on solminut jatkosopimuksen Arto Vainikaisen, Joonas Puhakan sekä Otto Valavuon kanssa. Joukkueen kokenutta kaartia edustava kolmikko on näin ollen sitoutunut ensimmäisten joukossa viemään eteläkarjalaisen salibandyn lippulaivaa eteenpäin. Menneellä kaudella Divarin runkosarjassa tehot 25+13=38 iskenyt seuralegenda Vainikainen piti jatkopäätöstä helppona.

NST:n päävalmentaja Perttu Kytöhonka on erittäin iloinen kokeneiden pelaajien sitoutumisesta jo varhaisessa vaiheessa.

 - NST:ssä on se kokenut osasto usein miettinyt aika pitkään lopullista sitoutumistaan ja lopulliset vahvistukset on saatu yleensä vasta joskus heinä-elokuussa. Nyt ei sitä ongelmaa ollut ja olen tästä tosi iloinen. Osoittaa myös, että nämä kaverit on varustettu hyvällä mindsetillä. Olisi ollut jopa odotettua, että kun sekä joukkueen peli, että sitten ne omat henkilökohtaiset peliesitykset ennen kaikkea omiin odotuksiin nähden hieman tökkivät, tämä olisi purkautunut ulkoistamalla ja kiukuttelemalla. Että ”näin olen pelannut ennen ja hyvin on omalla kohdalla mennyt”. Mutta tätä ei tullut vastaan ja se on hatunnoston paikka kaikille.

Joukkueen Kapteeni Arto Vainikainen luottaa tulevaan

Vainikainen.jpgPuhakkapieni.jpgvalavuo_.jpg


- Viime kausi kokonaisuutena oli haastava ja peleistä jäi itselle asioita ham
paankoloon. Uudistuneen joukkueen kanssa aloitettu projekti viime kaudelta on kuitenkin vielä kesken. Itsestä tuntui luontevalta lähteä mukaan jatkamaan uudistuneen NST:n peli-ilmeen rakentamista. Loppukaudella nähtiin pilkahduksia joukkueen potentiaalista ja ensi kausi päästään starttaamaan huomattavasti paremmista lähtökohdista.

 - Pelaaminen herättää edelleen suurta paloa ja jonkunhan se on näytettävä junnuille mopoautojen paikka.

- Lisäksi olen ollut erittäin tyytyväinen Pertun valmennukseen sekä seuran taustoilla tapahtuvaan kehityssuuntaan, päättää Vainikainen.

- Valmentajana ollut mietinnän paikka, että miksi näinkin hyvät ja kokeneet pelimiehet jäivät tehotilastossa pakkaselle kun samaan aikaan moni kokematon nuorukainen oli vahvasti plussalla. Uskon, että olemme keskusteluissa ja ihan sieltä pelistä löytäneet näihin asioita luonnollisia syitä ja sekä valmennus, että kokenut kaarti pystyy tulevalla kaudella tehokkaampaan tekemiseen.

NST jatkaa sopimusuutisten tiedottamista taas seuraavalla viikolla!

 

21.08.2017NST vuosikokous - seura vahvisti taustojaan, Titta Valtonen uusi PJ!
19.08.2017Kausikortit sekä miesten että naisten peleihin verkkokaupassamme!
18.08.2017NST taistelee junioreiden SM-sarjapaikoista 4 joukkueen voimin
14.08.2017 10:30Hakkarainen ja Hahl jatkavat Sinisissä!
02.08.2017Samuli Hulkkonen siirtyy Salibandyliigaan pääkaupunkiseudulle
31.07.2017Talven salibandykerhojen treeniajat varmistuneet!
31.07.2017KUTSU - Seuran vuosikokous 17.8 17:00 NST:n toimistolla
10.07.2017 13:00Ida Suikka ja Milja Kiviharju NST-paitaan!
04.07.2017NST 02 poikia mukaan MAAJOUKKUETIE leiritykselle!
22.06.2017Naisten valmennukseen kovia tekijöitä!

Siirry arkistoon »