Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Uutiset

Naisille tärkeä voitto sarjakärjestä.

14.10.2019

Naisten matka suuntautui tällä kertaa Turkuun, jossa vastassa oli sarjan kärkipaikkaa pitävä FBC Loisto.
Pelin alut ovat olleet joukkueelle vaikeita parissa aiemmassa ottelussa, mutta tähän peliin saatiin todella vahva alku. Pelikello ehti edetä vain 8 sekuntia, kun vierasjoukkueen Petra Mussalo pääsi rokottamaan entistä seuraansa vastaan. Kotijoukkue joutui rikkomaan heti maalin perään, joten hyvin toiminut ylivoima pääsi lisäämään johtoa. 
Ensimmäiseen erään tapahtumia riitti. Ajassa 14.44 Jenni Lehti lisäsi NST:n johtoa jo 0-3 tilanteeseen. Oliko sitten hyvänolontunnetta, mutta heti perään Loisto pääsi kaventamaan. Erän lopussa  nähtiin vielä toinen kotijoukkueen maali, joten erätauolle siirryttiin 2-3 NST:n johtolukemissa. 
Toisen erän alkuun NST pääsi kokeilemaan ylivoimaa uudestaan, mutta tällä kertaa tuloksetta. Vastustaja pääsi tasoittamaan pelin puolessa välissä 3-3 tilanteeseen. Erän aikana nähtiin loistavaa alivoimapeliä, joka sisälsi paljon peittoja. Uhrautuvaa alivoimaa ja vielä pari nopeaa maalia erän loppupuolella takasi hyvät lähtökohdat kolmanteen erään. 
Kotijoukkue tasoitti pelin 5-5:een viimeisellä peliminuutilla, jonka seurauksena edettiin jatkoajalle. Jatkoaika alkoi alivoimalla joka saatiin tapettua. Vastustajan saadessa jäähyn käsivirheestä jatkettiin peliä tasavajaalla. Kun jäljellä oli vain muutama sekunti, riisti Jääskeläinen pallon kulmassa ja syötti maalin eteen unohtuneelle Turuselle. Miisalta varma viimeistely ja yksi lisäpiste lappeenrantaan. Maali syntyi jatkoajan viimeisellä sekunnilla!
 
Tosi vahva alku peliin, Petra rokotti vanhaa joukkuetta, sekä alun yv onnistuminen heti perään toi rutkasti itseluottamusta. Pelattiin hyvin joukkueena, autettiin Miiaa ottaen isoja peittoja sekä Miia pelasi maalissa hyvin. Alivoimalla onnistuttin ja asenne oli kaikilla kohdillaan.
Kolme pistettä oli otettavissa, joten se hieman harmittaa. Oma peli ajoittain vähän sekavaa ja tehdään hätäisiä ratkaisuja, mutta kokoajan peli menee parempaan suuntaan. –Silva Jääskeläinen
18.04.2019 20:00Lappeenrantaan suunnitteilla uusi salibandyn suurseura
24.10.2019Naiset sunnuntainan Jyväskylään
14.10.2019Naisille tärkeä voitto sarjakärjestä.
14.10.2019Syyslomaviikko
07.10.2019Naisille pettymys Hämeenlinnasta
04.10.2019Naiset lauantaina Hämeenlinnaan
02.10.2019Naisille viikonlopusta tappio ja voitto
21.09.2019Kausiennakkohaastattelussa Betonivuori Oy:n kummipelaaja Emma Kaila
30.08.2019NST C2 - SM-karsinnat jatkuu Forssassa!
23.08.2019Salibandykerhon ilmoittautuminen kaudelle 19-20 avattu.

Siirry arkistoon »