Uutiset

Ensimmäinen ottelu Karhuille

Share |
18.03.2018

Ensimmäinen ottelu Karhuille
Ei lähtenyt voitokkaasti liikkeelle NST:n välieräsarjakaan, sillä tuttuun tyyliin tehokkaasti auenneet tilanteet käyttänyt Karhut oli tyly vieras ja nappasi ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan lukemin 4-7 (0-3, 2-1, 2-3). NST:n kohtaloksi koitui ennen kaikkea ottelun avauserä, jossa porilaisten tilanteet olivat harvat, mutta viimeistely timanttista. 
NST:n päävalmentaja Perttu Kytöhonka kommentoi peliä.
- Nyt jäi paljon hampaankoloon. Kuten arveltiin, Karhut lähti ennen kaikkea pelaamaan “omaa peliään”, eikä niinkään tuhoamaan meidän pelaamistamme kuten Josba teki puolivälieräsarjassa. Sen myötä odotusarvona oli, että löydämme sellaisen hyvän rentouden omaan hyökkäyspelaamiseemme. Ei me nyt tälläkään kertaa erityisen huonoja oltu avauserässä, mutta ne muutamat heikot hetket olivat siinä määrin kehnoja, että Karhut pääsi vahvasti niskan päälle. Parannettavaa siihen pallolliseen tekemiseen jäi kyllä - vain kaksi 5v5-maalia kertoo siitä, että mikään nappisuoritus ei avauspeli meiltä ollut. 
- 0-4 tilanteessa on tietenkin tietyssä mielessä haastava pelata, mutta siitä olen tyytyväinen että se perustaso löytyi ja päästiin kuromaan tuota eroa kiinni maali maalilta. Harmittavasti meidän kannaltamme Karhut ei meitä tasoihin päästänyt. 
Ottelun lopussa nähtiin muuten siistissä ottelussa ikävä ylilyönti, kun Karhujen Matti Rössi liputettiin punaisella kortilla ulos maalineduskahinasta. 
- Pelissä en nähnyt mitä siinä tapahtui, mutta videolta katsottuna oli kyllä ruma temppu. Hyvä, että tuomarit olivat hereillä. 
Toinen peli pelataan heti sunnuntaina Porissa klo 18.00. NST:lle tiivis tahti sopii. 
- No, tämä on näyttänyt meidän kohdallamme olevan trendi. Avataan sarja heikosti ja parannetaan tuntuvasti toiseen peliin. Tähän uskomme kyllä, mutta itsestään homma ei tule. Ehkä oma viestintäni otteluun valmistautuessa ei onnistunut, sillä tänäänkin puuttui laatua - Karhujen piti oikeastaan vain ilmaantua pelipaikalle. Jos Josba-sarjassa meni omalla kohdalla ylipohtimisen puolelle, ehkä nyt oli liiankin luottavainen olo ja se välittyi väärällä tavalla. 
- Parannetaan kaikki sunnuntaina, jotta päästään taas tarjoamaan ratkaisupeliherkkua hienolle kotiyleisölle, päätti Kytöhonka.
08.08.20182010 syntyneille oma joukkue - liity mukaan!
15.09.2018 13:30Juuli Hakkarainen jatkaa NST:ssä!
12.09.2018Naisten joukkue kaudelle 2018-2019
06.09.2018Naisten kotiottelut kaudella 2018-2019
04.09.2018NST Lappeenrannan suurin salibandyseura!
13.08.2018Kutsu seuran vuosikokoukseen 27.8.2018
10.08.2018 13:00Naisten joukkueen runko rakentuu
09.08.2018 19:00NST miehet - Valmennustiimissä uudet tuulet
26.07.2018Ilmoittaumiset salibandykerhoon avattu!
24.05.2018GDPR - tietosuojamme on kunnossa!

Siirry arkistoon »