Uutiset

NST:llä täyden pistepotin viikonloppu

Share |
29.01.2018

NST:llä täyden pistepotin viikonloppu

Vahvassa pisteputkessa viikonlopun kärkikamppailuihin SB Vaasaa ja Nurmon Jymyä vastaan lähtenyt NST oli jälleen tyly isäntä. NST:n edelliset tappiot varsinaisella peliajalla aiheuttaneet pohjanmaalaiset eivät kyenneet suistamaan NST-junaa pois raiteiltaan. Lauantaina SB Vaasa joutui toteamaan NST:n paremmakseen lukemin 7-2 (1-1, 1-1, 5-0) ja sunnuntaina kaatui Nurmon Jymy 6-2 (2-1, 2-0, 2-1). Voittojen myötä NST nykäisi hieman kaulaa muuhun kärkiryhmään, M-Team poislukien. 

NST:n päävalmentaja Perttu Kytöhonka summasi viikonlopun antia.

- SB Vaasa ja NJ ovat molemmat olleet meille haastavia vastustajia. Vaasalaisia emme olleet tämän puolentoista vuoden aikana vielä voittaneet ja NJ:täkin vastaan kolme viimeistä peliä oli mennyt pohjanmaalaisille. Viikonloppu oli kova testi meidän joukkueelle, mutta selvitettiin tämä kohtuullisen tyylikkäästi. Vain neljä päästettyä maalia, joista kaksi tasaviisikoin, on vahva suoritus kahta hyökkäysvoimaista joukkuetta vastaan, Kytöhonka toteaa.

Parannettavaakin jäi kuitenkin rutkasti.

- Onnistuimme molemmissa peleissä rakentamaan melkoisen tukun laadukkaita ylivoimahyökkäyksiä, mutta viimeistely näissä oli kyllä kauniisti sanottuna välttävän ja keskinkertaisen rajamailla. Oltaisiin korkeammalla laadulla kyetty tekemään peleistä itsellemme hieman sujuvampia. Laskin NJ-pelissä, että reilun seitsemän peliminuutin jälkeen meillä oli ollut kolme 2v1-hyökkäystä, mutta ei päästy tolppaa lähemmäksi. Nämä pitää saada kuntoon.

- Samoin ylivoimapelimme vaatii työtä. Viikonloppuna ei YV-maaleja tehty. Kun mennään pudotuspelejä kohti, tällaiset asiat vaan yksinkertaisesti pitää saada paremmalle tasolle. 

NST:n pisteputken, joka nyt venyi jo 14 ottelun mittaiseksi (12 voittoa, 2 tappiota varsinaisen peliajan jälkeen), avain on ollut onnistumiset laajalla rintamalla. Tästä leveydestä saatiin näyte taas viikonloppuna.

- Ilman muuta on iso juttu, että jokainen kenttä kykenee nyt sekä maalintekoon, että maalinestopeliin. Lauantaina meidän Leskisen johtama ykkönen (Puustinen-Leskinen-Vainikainen; Ikonen-Töllikkö) pimensi Vaasan vastaavan ja oli riittävän tehokas; sunnuntaina puolestaan kolmonen (Valavuo-Alkki-Heiskanen; Möykkynen-Puhakka) oli kovassa iskussa. Mainittakoon, että tammikuun kuudessa pelissä meidän kolmonen päästi vain yhden maalin. 

- Oma fiilis on, että vielä emme ole pelanneet yhtään peliä, jossa kaksi kenttää - saati sitten jokainen - pelaisi siellä omalla hyvällä tasollaan. Parantamisen varaa on siis reilusti.

- Joka tapauksessa, kuusi kierrosta jäljellä ja runkosarjan kärkisijat ovat omissa käsissämme. Se on hyvä tilanne tässä kohtaa, päätti Kytöhonka.

23.01.2018ILMOITTAUDU Hippotapahtumaan!
19.02.2018Torstaina vastassa EräViikingit
18.02.2018Naiset voittivat Oulussa
15.02.2018NST haki pisteet Mosalta
14.02.2018Runkosarjan toiseksi viimeinen vierasottelu Oulussa lauantaina
12.02.2018Naisilta pisteet Turkuun ja Tampereelle
10.02.2018NST haki rutiininomaiset pisteet
06.02.2018Naisilla tuplapeliviikonloppu
29.01.2018NST:llä täyden pistepotin viikonloppu
28.01.2018PSS:lle pisteet Porvoossa

Siirry arkistoon »