Uutiset

Janne Ruipon kausi päättyi loukkaantumiseen - Mikko Sipari Sveitsiin

Share |
21.12.2017

Puolustaja Janne Ruipon kausi päättyi loukkaantumiseen

Puolustaja Janne Ruippo loukkasi takareitensä marraskuun lopulla pelatussa Suomen Cupin ottelussa. Magneettikuvissa havaittiin takareiden jänteen irronneen kokonaan, joten hänet jouduttiin leikkaamaan maanantaina Helsingissä. Kuntoutus alkaa tammikuussa ja luvassa on pitkä tauko peleihin. Hänen osaltaan tämä kausi päättyi loukkaantumiseen.

”No kyllähän se harmittaa, mielellään sitä olisi pelannut kauden loppuun, mutta eipä tälle ny mitään mahda. Eteenpäin.” Kommentoi Janne itse.

”Joukkueessa on pöhinä päällä ja pelillisesti on menty Pertun johdolla todella paljon eteenpäin. Uskon ja toivon, että loppukaudesta tulee menestyksekäs” Janne jatkaa.

NST menettää myös toisen kokeneemman osaston pelaajan loppukaudeksi, kun Mikko Sipari siirtyy Sveitsiin Jona-Uznach Flamesiin. Kytöhonka ja koko joukkue jäävät kaipaamaan "Soijan" läsnäoloa joukkueen arjessa.

Perttu Kytöhongan kommentit....

- Kosin (Janne Ruippo) loukkaantumisen myötä menetetään kyllä paljon positiivista johtajuutta. Hän on siitä lähtien kun noin vuosi sitten hyppäsi takaisin mukaan kentän puolelle ollut tärkeä palanen joukkuetta. Pelillinen puoli on aina minulle tärkeä, mutta iso juttu meidän joukkueemme kasvuprosessissa on ollut myös se, että olemme onnistuneet luomaan joukkueeseen yhteisen arvomaailman. Kosi on tässä joukkueen muun kokeneen osaston kanssa ollut elintärkeä palanen.

- Tuskin me ihan kokonaan eroon Kosista kuitenkaan vielä päästään. Hän on jo lupautunut auttamaan minua valmentamisen taustatöissä nyt kun ei pelaamaan pysty. Pelithän Kosilta ei taida loppua koskaan, Kytöhonka naurahtaa.


- Siparin olisin niinikään todella halunnut pitää joukkueessa myös loppukaudella, mutta hän sai Sveitsistä siinä määrin kiinnostavan työtarjouksen, että ymmärrän täysin tämän päätöksen. Sipari on nähnyt ja elänyt läheltä tämän joukkueen prosessin eri vaiheita ja ollut korvaamaton ihminen. Tiedän, että hän elää edelleen sydämellä mukana joukkueen matkassa, vaikka etäisyyttä onkin nyt hieman enemmän, Kytöhonka toteaa.
Divarin runkosarjaottelut jatkuvat NST:n osalta 7.1. vierasottelulla Porin Karhuja vastaan.

08.08.20182010 syntyneille oma joukkue - liity mukaan!
15.09.2018 13:30Juuli Hakkarainen jatkaa NST:ssä!
12.09.2018Naisten joukkue kaudelle 2018-2019
06.09.2018Naisten kotiottelut kaudella 2018-2019
04.09.2018NST Lappeenrannan suurin salibandyseura!
13.08.2018Kutsu seuran vuosikokoukseen 27.8.2018
10.08.2018 13:00Naisten joukkueen runko rakentuu
09.08.2018 19:00NST miehet - Valmennustiimissä uudet tuulet
26.07.2018Ilmoittaumiset salibandykerhoon avattu!
24.05.2018GDPR - tietosuojamme on kunnossa!

Siirry arkistoon »