Uutiset

NST:lle rankkaritappio sarja-avauksessa

Share |
23.09.2017

NST taipui vasta rangastuslaukauskilpailussa

NST kohtasi viime vuoden sarja-avauksen tapaan salibandysivusto Pääkallon ykkössuosikiksi rankkaaman joukkueen. Vuosi sitten vastassa oli lopulta Salibandyliigaan noussut Welhot, tälle kertaa suosikin viittaa kantaa Karhut. Kahden nuorekkaan joukkueen kohtaamisesta tuli värikäs. NST onnistui nousemaan 3-5 tappioasemasta vajaa neljä minuuttia ennen loppua 7-6 johtoon, mutta Karhujen supertähti Benjamin Lepola vei illan kolmannellaan ottelun jatkoajalle. Jatkoajalla ei ratkaisua löydetty, sitä seuranneessa rangaistuslaukauskilpailussa Karhut oli tällä kertaa parempi. Näin ollen pisteitä NST:lle tuli mukaan yksi, Karhuille kaksi. 
NST:n päävalmentaja Perttu Kytöhonkaa viime hetken tasoitusosuma harmitti, mutta hän näki pelin muuten positiivisessa valossa.
- Hyvä lähtö peliin, toisessa erässä meidän yhtenäisyys kentällä rakoili ja kolmannessa saatiin taas paremmin viisikot samalle sivulle. Ihan tyypillistä ailahtelua, mutta pystytään kyllä parempaan. 
- Viime kauden lähtöön verrattuna eteenpäin on menty, sillä silloin hävittiin Welhoja vastaan 5v5-peli 1-10. Peli oli myös erinäköinen kuin tammikuun edellinen Karhut-kohtaaminen, jossa Karhut pakotti meidät kyllä vahvasti köysiin. Tänään vietiin aika selvästi pallollisesti peliä ja maalivahtien torjunnat (Monthan 12, Österman 33) kertoo hieman pelin kulusta, mutta mahtui siihen mukaan vähän hosumistakin. Sitä pitää petrata. 
- Joka tapauksessa, uskon, että näytimme kotiyleisölle että ei tässä ihan lepäilty olla, vaan työtä on tehty ja käyrä osoittaa hyvään suuntaan. Pystyimme viihdyttämään lappeenrantalaisyleisöä. Tykkäsin meidän aloitteellisuudesta ja rohkeudesta. Siihen kuuluu välillä sitten virhearviot, mutta opitaan. 

Matka jatkuu - Sunnuntaina uusi mahdollisuus

NST:n avausviikonloppu jatkuu huomenna kotipelillä FBC Turkua vastaan, joka taipui lauantaina vieraskentällä Josballe lukemin 4-3.
- Sieltä tulee monilta osin todella kokenut ryhmä vastaan. Otetaan tästä pelistä tämä yleisilme mukaan ja parannetaan niitä perusasioiden toteuttamista. Sitä kautta saadaan kotiyleisölle taas mukava ilta, päätti Kytöhonka.
NST-FBC Turku su 24.9. klo 17.00, Urheilutalo
21.03.2018Junioripelaajia mahtuu mukaan toimintaan - kesätreenit alkaa!
24.05.2018GDPR - tietosuojamme on kunnossa!
16.05.2018 12:00Santeri Raatarilasta NST:n uusi miesten päävalmentaja
16.05.2018Naisten valmennustiimi kaudelle 2018-2019
20.04.2018Pelaamaan NST:n Naisiin?
06.04.2018Talkooväen Kiitos-sauna lämpiää pe 8.6.2018 - ilmoittaudu mukaan!
02.04.2018TPS kaatui toistamiseen tiukalla taistelulla
02.04.2018NST Junioreilla menestyksekäs kausi - finaalipelit häämöttää!
30.03.2018Vähämaalinen vääntö Leaf Areenalla NSTVoimalle
29.03.2018Naisten kausi päättyi puolivälieriin

Siirry arkistoon »