Uutiset

Nakittaret aloittivat pleijarit selvällä voitolla Happeesta 5-2

Share |
10.03.2012

Hirvipeijaisten ensimmäinen kattaus tarjoiltiin tänään Lappeenrannan urheilutalolla NST:n ollessa Jyväskylän Happeeta parempi selvin lukemin, 5-2.

Ensimmäinen erä alkoi hieman keinahdellen, mutta omat olivat siitä huolimatta alusta asti hivenen niskan päällä. Ensimmäisen kerran hirvittärien sydän jätti lyönnin väliin seitsemän minuutin kohdilla kun nakkien nopea hyökkäys pysähtyi maalin ylärimaan. Kauaa ei avausmaalia jouduttu sen jälkeen enää odottelemaan. Hanna Monto riisti keskialueella vastustajalta pallon ja jatkoi samalla vauhdilla vasenta laitaa ylös yhtä puolustajaa vastaan, huomasi oikealta nousevan Aino Jokelan, jolle pistikin nätin poikkisyötön, ja näiden playoffsien ensimmäinen avausmaali kirjattiin ajassa 9:27. Toisessa päässä meinasi käydä melkein samanlainen tilanne minuuttia myöhemmin, mutta hyvin tänään pelannut Tiltu Siltanen haistoi Happeen taktiikan ja peitti maalin tulemalla reilusti hyökkääjiä vastaan.

Toiseen erään molemmat joukkueet tulivat astetta kovemmalla sykkeellä, ja vauhtia pelistä ei enää puuttunut. NST väänsi kuitenkin kovempaa ja toisen maalin nimiinsä kirjautti Maria Utti ja syöttäjäksi merkittiin kenttien rämäpää, Juuli Hakkarainen. Happee siirtyi kuitenkin hengittämään omien niskaan vajaata minuuttia myöhemmin kun Alli Tikkanen pääsi kaventamaan. Vastustaja sai lisää uskoa omaan tekemiseensä maalin myötä ja hetki mentiin kovemmalla temmolla ja kovalla yrityksellä. Siihen väliin tuli kuitenkin Anu Forsback mailoineen Marianne Hannosen kirjauttaessa maalista syöttöpisteen ajassa 32:01. Loppuerään ei muita maaleja mahtunut, ainoat tilastomerkinnät tulivat molempien joukkueiden jäähypenkin kertakulutuksesta.

Kolmas erä alkoi Jyväskyläläisittäin makoisasti kun Tiia Hattara pääsi minuutin pelaamisen jälkeen kaventamaan maalieron jälleen yhden mittaiseksi. Tänään hattutempun nimiinsä kirjauttanut Aino Jokela oli tästä kuitenkin eri mieltä 42:32 ja päästi nakittaret jo puolittain karkumatkalle, tilanne 4-2.

Seuraavan 10 minuutin sisään nähtiin ottelun musta hetki kun Happeelaisten kavennushaaveet päättyivät kolmeen jäähyyn, joista kaksi olivat todellakin turhia, oli protestointia ja rumasti selkään tuuppaamista. Viimeisen jäähyn aikana NST sai ylivoimansa pyörimään sutjakkaasti Jokelan tehdessä illan kolmannen ja samalla ottelun viimeisen maalin.

Valmentaja Lasse Kurronen pelin jälkeen: "Intensiivinen hyvä tempoinen peli. Pelaajat toteuttivat hyvin pelisuunnitelmaa ja sovittuja asioita. Tästä pitää kuitenkin vielä parantamaan, huomenna vastassa on ärsytetty Happee".

Illan parhaat: Veikkauksen kulta ansaitusti Aino Jokelalle, hopea Maria Utti ja pronssinen Marianne Hannonen. Joukkueittensa parhaina palkittiin Aino Jokela ja Happeen Ilona Haapasalo.

-M.Viantie


20.11.2017SB-Pro oli vahva kotonaan - naiset käyttävät MM-kisatauon pelin kehittämiseen
08.11.2017Naiset kohtaavat Tampereen Kooveen lauantaina Urheilutalolla
30.10.2017Naiset jahtaavat vielä kauden avausvoittoa
23.10.2017Naisille tappio Classicin vieraana, tällä viikolla pelataan kahdesti
18.10.2017Naisten cup-taival jäi lyhyeksi, runkosarja jatkuu vierasottelulla
09.10.2017Naiset mukaan TEHO Sport Suomen Cupiin
25.09.2017Naisille jatkoaikatappio kotiavauksessa
15.09.2017Sara Suur-Hamari NST:n paitaan!
14.09.2017KAUSIENNAKKO: Naisten salibandyliiga 2017-2018
22.08.2017Taistelu junioreiden SM-sarjapaikoista jatkuu!

Siirry arkistoon »