Uutiset

Naisilla tuplapeliviikonloppu

Share |
06.02.2018

Naisten salibandyliigan runkosarja on taittunut yli puolivälin. Kuluvan kauden ottelutahti on ollut verkkainen ja parin viikon ottelutaukoja on vietetty useampi kauden mittaan. Ensi viikonloppuna on kuitenkin edessä kauden ensimmäinen tuplapeliviikonloppu. Lauantaina naiset matkustavat Turkuun TPS:n vieraaksi ja sunnuntaina pelataan Urheilutalolla, kun vastaan saapuu hallitseva mastari Classic Tampereelta.

 

Ottelusiirtojen vuoksi TPS kohdataan ensimmäisen kerran vasta tässä vaiheessa runkosarjaa. Vastaan asettuu nuori joukkue, jonka riveistä löytyy sekä nuorten että naisten maajoukkuepelaajia. Tyttöjen U19-maajoukkueessa viime viikonlopun Ruotsi-otteluissa pelasi neljä TPS-pelaajaa, puolustajat Jannike Grönroos ja Salla Ranta sekä hyökkääjät Milja Rastas ja Noora Rantanen. Naisten maajoukkueen joulukuun MM-hopea ryhmään puolestaan kuuluivat maalivahti Noora Vuorela ja  hyökkääjä Jenna Saario. Tällä hetkellä TPS pitää sarjataulukossa 7. sijaa ja joukkueen tehokkaimpana on häärinyt ykköskentällinen Nordlund-Saario-Rantanen. 

Sunnuntaina Lappeerannan vierailulle saapuu Tampereen Classic. Joukkueet ovat kohdanneet jo kertaalleen tällä kaudella, jolloin Classic oli Tampereella parempi loppuluvuin 13-0. Classicin rivit täyttyvät maajoukkuepelaajista, sillä peräti kahdeksan pelaajaa Classicin nipusta oli maajoukkueen mukana viime kisoissa. Ykköskentällinen Alangot ja Rantala ovat hallinneet pörssejä viime kaudet, joten maalintekotaitoa ei puutu. Viime kaudella Classic eteni salibandyliigassa voitosta voittoon kruunaten sen mestaruudella. Tällä kaudella Classic kärsi ensimmäisen ja tähän asti ainoan tappionsa SB Pron vieraana tammikuussa. Classic on tällä hetkellä runkosarjan sijalla 2., kun kärki paikkaa pitää Pro yhden ottelu enemmän pelanneena.

NST on tiukan viikonloppupuhteen edessä haastaessaan TPS:n ja Classicin. Taistellakseen voitosta NST:n tulee onnistua puolustuspelissään näiden joukkueiden hyökkäystehoja vastaan sekä puolestaan onnistua itse maalinteossa paikkojen tullen. Tervetuloa sunnuntaina Urheilutalolle klo 15.00 nauttimaan naisten salibandyliigaottelusta ja kannustamaan sinipaidat taisteluun sarjapisteistä.

06.09.2018Naisten kotiottelut kaudella 2018-2019
06.04.2018Talkooväen Kiitos-sauna lämpiää pe 8.6.2018 - ilmoittaudu mukaan!
29.03.2018Naisten kausi päättyi puolivälieriin
19.03.2018Naisten runkosarja päätökseen - playoff-pelit alkavat perjantaina
12.03.2018Naiset päättävät runkosarjan lauantaina Huhtiniemessä
12.03.2018Naiset varmistivat paikan playoff-peleihin
05.03.2018SB-Pro ja TPS vastassa viikonloppuna
05.03.2018Taistelu ei aivan riittänyt pisteisiin Tampereella
26.02.2018Naisilla runkosarjan viimeinen vierasottelu
23.02.2018Naisille jatkoaikatappio

Siirry arkistoon »