Mikko Sipari rikkoo ennätyksenTorstai 2.2.2012 klo 21:06 - Antti O. Arponen Kotimaiset sarjat ovat maaottelutauolla. Siksi on paikallaan tarkastella nuorten SM-sarjan tilannetta. NST:n pelaajat ovat rikkomassa kahta vaikeasti lyötävää ennätystä. A-nuorten SM-sarjaa on pelattu syksystä 1998 lähtien. Menossa on 14:s kausi. NST on ollut mukana 13 kertaa ja niistä kahdeksan kertaa puolivälierissä eli maan kahdeksan parhaan joukossa. Lisäksi listalla on kolme yhdeksättä sijaa: viime keväänä puolivälieräpaikka jäi yhden pisteen päähän, samoin keväällä 1999, ja keväällä 2009 NST hävisi tasapisteissä paikan Josballe. Perinteitä ja menestystä siis on. Tällä hetkellä kun kuusi kierrosta on pelaamatta, on NST sarjataulukossa kahdeksantena. Pudotuspeleihin on täydet mahdollisuudet. Seuraava nuorten SM-sarjan peli on ensi viikon lauantaina 11.2. Classicia vastaan. NST:n A-nuorten kapteeni Mikko Sipari pelaa silloin 78. ottelunsa nuorten SM-sarjassa. Mikko sivuaa NST:n ennätystä, joka vielä on Joonas Puhakan nimissä. Sen jälkeen viidessä pelissä Mikolla on mahdollisuus ohittaa Puhi. Nykyisin nuorten runkosarjassa on 22 ottelua. Takavuosina pelejä oli vain 14, ja silloin NST:n Tuomas Arponen ylti 72 otteluun. Mukana ovat myös pudotuspelit. Ottelumäärän lisääntyessä Joonas Puhakalle kertyi 78 peliä. Nyt Mikko Sipari on ohittamassa hänet, ja takaa tulee myös Tatu Könönen, jolla on 75 nuorten SM-sarjan peliä. Tatu saattaa ensi viikon lauantaina olla miesten liigapelissä Helsingissä, joten kauden päätteeksi NST:n ennätys ottelumäärissä lienee Mikon nimissä. Tuollaiseen ottelumäärään pääseminen on vaatinut pelaamista viisi kautta A-nuorissa niin Mikolta kuin Tatultakin. Viides kausi on menossa myös Risto Tölliköllä, mutta edustusjoukkueen pelien takia Rise häviää A-nuorten pelien määrässä. Mikko Sipari täyttää 21 vuotta 16.2. ja saattaa kaksi päivää ennen synttärijuhlia Forssassa pelata ennätyksellisen 79. ottelunsa SM- sarjassa. Mikko on tyypillinen peruspakki, joka ei juhli tehopisteissä, mutta hoitaa roolinsa omalla kenttäpuoliskolla. Nuorten SM-sarjassa tällä kaudella 14 ottelussa tehot 1+1=2, kakkosdivarissa PoNoVossa 11 ottelussa 3+2=5. A-nuorten runkosarjan pistemäärissä Tatu Könösellä on saldo 59+58=117. Hänellä on mahdollisuus ylittää kauden päätteeksi Tuomo Reposen legendaarinen ennätys. Tuomo eli Miha keräsi muinoin tehot 45+76=121, ja pitää muistaa että silloin runkosarjassa oli vain 12-14 ottelua. Miha pelasi SM-sarjassa 67 ottelua ja sai keskimäärin 1,8 pistettä peliä kohti. NST:n A-nuorilla on jäljellä kotiottelut Classicia, SSV:tä ja Tepsiä vastaan sekä vieraspelit Forssassa KH-Akatemian, Porissa Karhujen ja Tampereella Kooveen kanssa. KH-Akatemia ja Karhut ovat sarjataulukon kaksi viimeistä, joten NST:llä on hyvät mahdollisuudet olla runkosarjan päätteeksi kahdeksan parhaan joukossa. Nuorten SM-sarja on tänä vuonna hämmästyttävän tasainen kymmenen parhaan osalta. NST on pelannut tasaväkisiä pelejä, mutta valitettavasti menettänyt pisteitä juuri näissä tasaisissa peleissä. Muistellaanpa: NST-Happee 7-8 Erä-NST 6-5 jatkoajalla NST-Oilers 5-5 jatkoajalla (johdettiin 5-0) NST-Indians 7-8 TPS-NST 8-8 jatkoajalla Indians-NST 9-8 jatkoajalla Näissä kuudessa ottelussa oli tarjolla 12 pistettä ja tulos 2 pistettä. Tositasaisista peleistä hyvin meni vain NST-Erä, joka voitettiin 5-4. Silloinkin johdettiin jo 4-0, mutta meinattiin hävitä. Karhut voitettiin myös vain maalilla (9-8), mutta siinä pelissä ei ollut mitään hätää. Petraamista on siis kolmannen erän viimeisten minuuttien ja jatkoajan pelaamiseen. Kokemuksen puutetta sekä valmennusjohdolta että pelaajilta. Kokemusta tulee ajan mittaan. Toivottavasti noita yhden maalin tappioita ei tarvitse muistella runkosarjan päätteeksi kun tsempataan viimeisestä paikasta pudotuspeleihin. Antti O. Arponen |
|
|
3.2.2012 0:07
Pera
Onks soijalla vielä jengin isoimmat pihvit?
|
|
3.2.2012 9:15
Sippelle
NST on mielestäni hyödyntänyt erittäin hyvin juniorien menestyksen miehissä. Lähes kaikki A-junnujen parhaat ovat vuosien varrella pelanneet menestyksellisesti miesten liigassa. |
|
3.2.2012 22:42
Sippe
Näinhän se on, mutta osa sitä huippu-urheilua on siinä että tausta on kunnossa. Löytyy työpaikkoja sekä mieluisia opiskelupaikkoja. Kukaan ei voi kieltää sitä etteikö näitä Lappeenrannassa olisi. Tosin työpaikat on kortilla, mutta hyvällä taustatyöllä sekin puoli varmasti järjestyisi. En sano ettenkö näkisi NST:tä hyvänä kasvattajana jne. Olisi vain todella hienoa nähdä tulevaisuudessa myös miesten joukkueen menestyvän liigassa. Koska siihen on kuitenkin hyvät pohjat olemassa. Lisäksi se tietenkin vaatisi myös todella aktiivista yhteistyötä seudun kaikkien joukkueiden kesken. Tulevaisuus sen näyttää, mutta mikään ei tule ilmaiseksi. Se vaatii työtä.
|
|
3.2.2012 23:35
Ile
Mikä menestys?? Aika hiljaista on ollut. Pelaaminen SM-sarjassa ei saa olla tavoite vaan mitalit. |
|
4.2.2012 13:02
Sippe
En sitten tiedä mitä koulupaikkoja tuolla Skinnarilassa on, olen vain saanut käsityksen että siellä on laajat mahdollisuudet opiskella nykyisin. |
NST:n ikuinen ongelma, miten hyödyntää junnioeiden menestys miehissä?
Mikä voisi olla lääe tähän?
Tsemppiä kaikille kevääseen ja jatkoon!