11.2.2012 12:00
NST Future b-tytöt - Hatsina
Ottelupaikka »
11.2.2012 14:00
A-pojat - Classic
Ottelupaikka »
Todelliset ratkaisupelitMaanantai 22.2.2010 klo 17:39 - Antti O. Arponen NST:n miehet menivät häviämään OLS:lle jatkoaikamaalilla. Se tarkoittaa sitä, että putoamispeikko kummittelee vielä kun runkosarjan viimeinen peli Josbaa vastaan alkaa perjantaina. Miesten liiga huipentuu huikeaan viimeiseen kierrokseen, jonka jokaisella ottelulla on merkitystä. Vain runkosarjan voitto Erälle on varma, kaikista muista sijoista vielä pelataan. Meillä kotona oli ajatusmaailma OLS-pelin jälkeen ristiriitainen. Josban joukkueenjohtajana tänä talvena ollut polvivaivainen Tuomas Arponen jakoi IS-tähtiä pelissä Johnny Kotron kanssa, mutta hänellekin OLS:n jatkoaikamaali oli shokki. Josbalaiset olivat arvelleet viime viikkoina, että NST-pelillä ei ole merkitystä. Nyt kuitenkin HaKi otti sunnuntaina kaksi pistettä ja sen jälkeen joku kolmikosta Josba, Trackers, HaKi joutuu putoamiskarsintaan. Kahdeksan parhaan pudotuspeleihin pääsevätkään eivät ole vielä lopullisesti selvillä, ei myöskään ne neljä, jotka saavat puolivälieriin kotiedun. Seitsemännestä eteenpäin sarjataulukko on: 7. Nokia 26 8. Oilers 25 9. TPS 24 10. Josba 20 11. Trackers 20 12. HaKi 19 13. NST 12 14. OLS 12. Runkosarjan kärki on: 1. Erä 35 2. Classic 33 3. SSV 31 4. Koovee 31 5. SPV 30 6. Happee 30 Tätä kirjoitettaessa on pelaamatta maanantain iltaottelu Happee-SSV. Perjantain ottelut: NST-Josba OLS-Happee Trackers-TPS Oilers-HaKi Erä-SSV Koovee-Nokia SPV-Classic Josban pelkona on se, että HaKi voittaa Oilersin ja Trackers voittaa Tepsin. Silloin Josban on pakko voittaa NST. Jossittelu on jossittelua, mutta nyt on spekulaatiomahdollisuudet vaikka mihin. Todennäköisesti Josba säilyy suoraan vaikka häviäisi NST:lle, mutta ihan varma siitä ei tietysti voi olla. Sami Sorjonen marssittaa perjantaina Lappeenrantaan parhaan mahdollisen kokoonpanon maajoukkuepakki Tatu Väänäsen johdolla hakemaan ne tarvittavat kaksi pistettä. NST saattaa säilyä putoamiselta vaikka häviäisikin. OLS jää jälkeen tasapisteissä maalieron avulla. Kuka uskoo, että pudotuspelien kotikenttäedusta taisteleva Happee häviää OLS:lle? Kotietu puolivälieriin on seuroille tärkeä sekä urheilullisesti että taloudellisesti. Siitä pidetään kiinni viimeiseen asti. Tepsi on pisteen Oilersia jäljessä pudotuspeliviivan alapuolella. Tepsi haluaa varmaan kaksi pistettä alavireiseltä Trackersilta. Toisaalta Trackers tarvitsee elintärkeitä pisteitä pitääkseen takanaan HaKin. Näistä syistä ottelussa Oilers-HaKi on huikea panos. Jos Oilers häviää, se saattaa jäädä pudotuspelien ulkopuolelle. Jos HaKi häviää, se joutuu karsintaan. Söin maanantaina lounasta NST:n kapteenin Ville Aapron kanssa. Ville oli luottavainen. Sunnuntaina peli kulki ihan hyvin, eikä uusia loukkaantumisia tullut. Maalintekopaikoista pitäisi vain saada maaleja paremmalla prosentilla. NST on liigan runkosarjassa ylivoimaisesti huonoin kotijoukkue. Vain yksi voitto kotona. Edes voitto Josbasta ei auta siihen tilastoon. Jos kauden 26 ottelussa ei saa kuin 12 pistettä, niin sarjapaikan ansaitseminen on vähän kyseenalaista. Se on valitettava tosiasia. Sarjataulukko kertoo aina totuuden, vaikka se joskus harmittaakin. Sarjataulukko ei huomioi tasaisten pelien häviämistä yhdellä maalilla, eikä sarjataulukossa näy ne kymmenet hyvät tilanteet, joista melkein tuli maali. Uskon edelleen siihen, että NST ei putoa. Karsinnoissa vastaan tulee häviäjä Loviisan ja FBT Porin keskinäisestä kamppailusta. Varminta olisi tietysti voittaa perjantaina Josba, mutta helppoa se ei ole. Josba on pelannut hyvän kevätkauden ja noussut ahdingosta melkein kuiville. NST:n putoaminen divariin olisi katastrofi, mutta ei murehdita vielä. Yksi sarjakierros on pelaamatta, ja perjantaina nähdään varmaan vielä monenlaisia yllätyksiä. Nyt jos koskaan olisi tärkeää saada Urheilutalon katsomoon ainakin 500 kannustajaa. Laittakaa sana kiertämään. Tämän paremmaksi urheilun draama ei tule. Perjantaina taistellaan pisteistä ja kuunnellaan erätauoilla tilanteita muilta paikkakunnilta. Kaikki pelit alkavat samalla kellonlyönnillä. Antti O. Arponen |
|
|
23.2.2010 11:08
Edelliselle
Rauhallisesti täälläkin nyt, edellisessä AOA:n blogissa lataus taisi mennä hieman yli kommentti osastolla, mikä näkyi heijastusvaikutuksena OLS peliin, jonka NST hävisi. Eli keskittymisrauha joukkueelle syytä nyt antaa, että kausi saadaan vietyä kunnialla loppuun. Varmasti nyt vedetään henkeä ja haetaan muista lajeista energiaa, jotta Josba kaatuisi perjantain kohtaamisessa.
|
|
23.2.2010 13:05
Balrog
Ei hätää NST, HAPPEE se vasta JYRÄÄKIN!!! :)
|
|
23.2.2010 13:30
JonnyBoböllikkö
Pikkasen oli "asiantuntijat" kujalla IS-tähtien suhteen. Virallisten sääntöjen mukaan jatkoajalla maalin tehnyt palkitaan automaattisesti kolmella IS-tähdellä.
|
|
23.2.2010 14:22
Katsoja
Säännöt on hölmöt, jos siellä niin sanotaan. Se jatkoaikamaalin tekijä ei esiintynyt edellisten 64 minuutin aikana mitenkään näkyvästi. Kyllä pelissä pitää palkita koko pelissä kunnostautuneet eli pojat palkitsi ihan oikein. Sitäpaitsi se ratkaisumaalihan oli NST:n puolustajien hölmöilyä. Järki käteen palkitsemisissa.
|
|
23.2.2010 16:23
Edelliselle
Ehkä järki käteen täytyy ottaa tuossa valmistautumisessakin. Taisin virheellisesti ehdottaa muita lajeja tämän viikon harjoituksiin, mutta aloin miettimään mitä sitten, jos tulee katsojia harjoituksiin, vaikka virallisempiakin henkilöitä tai Petri Kettunen tarkkailemaan, ja porukka pelaisikin lentopalloa, niin ehkä se näyttäisi vähän oudolta ja moni miettisi onko tuossa nyt varmasti salibandyseura NST.
|
|
23.2.2010 18:30
Jeba
Josba niin voittaa tän divarijengin!
|
|
23.2.2010 19:37
Divariiiin.
Toivottavasti divari kutsuu, tommosta rämpimistähän (niin pelillisesti kuin yleisömäärienkin suhteen) se on ollut jo monta vuotta.
|
|
23.2.2010 19:59
Divari
OLSi tai Hakihan sen sijaan on vetänyt huikeita yleisömääriä, esittänyt huikeita otteita liigassa vuodesta toiseen eikä ole esim harrastanut hissiliikettä liigan- ja divarin välillä. Lisäksi molempien juniori ja muukin seuratoiminta ensiluokkaista ja pitkäjänteistä NST:hen verrattuna... (sarkasmiako?)
|
|
23.2.2010 21:45
Pikisaaren katsoja
NSTtä se divari kutsuu :)..ei millää pahalla vaikka joukkueessa on pariki hyvääki ukkoa eli T.Kokkonen, J.Louhelainen ja P.Luukkonen
|
|
24.2.2010 10:08
EI näin
Se on ihmetyttänyt, et valmennus vielä kehuu NST:n peliä hävityn ottelun jälkeen "pelattiin tosi hyvä peli ja tällä pelillä vielä voitetaan", se on vaan FAKTA, et maalin tappiosta on pitkä matka voittoon! Ei näillä tuloksilla luulis olevan aihetta kehuihin, päinvastoin !!!
|
|
24.2.2010 10:33
Kotro ratkaisee?
Johnny Kotro ratkaisee perjantain pelin. Johnny on ollut ennnenkin ratkaisijan roolissa tärkeissä peleissä. Valitettavasti hän pelaa nyt Josban paidassa. Katso Josban sivuilta otteluennakko!
|
|
24.2.2010 10:44
Edelliselle
Hieman Joensuulaiset aliarvioi NST:n mahdollisuudet ja siinä saumat Lappeenrantalaisillakin voittoon yhtään epäilemättä Josbankaan iskukykyä. Ehkä hieman ylimielisesti arvostelin Kotroa ja Arposta edellisessä blogi kirjoituksen kommenteissa, en tosiaan siinä edellisessä pelissä, niin Kotroa seurannutkaan, että voisin hänen esitystään kommentoida missä kunnossa hän on, ja samoin Arponen varmasti omassa roolissaan liigan parhaita.
|
|
24.2.2010 11:04
Areenan katsomosta
Arposelta meni polvi ennen kauden alkua, ei ole pelannut tällä kaudella. Ollut järjestämässä Josban otteluita toisena joukkueenjohtajana. Mielenkiintoinen tilanne kaverilla junailla nyt Josbaa voittajaksi pelissä omaa kasvattajaseuraa vastaan.
|
|
26.2.2010 9:38
Pena
Onkohan matolla vaikutusta Nakkisormien putoamiseen?
|
|
26.2.2010 17:08
yksi syy
Kyllä varmaan on. Joukkue pelaa kaikki ottelut matolla, muttei ole kai koskaan päässyt harkoissa matolle!
|
|
27.2.2010 0:09
energy
mitähän arponen keksii sanottavaa, kun "yllätyslähtö" divariin tulikin? eiköhän sieltä jotain jäätävää puolustelua ole tulossa.. :)
|
|
27.2.2010 1:21
Iltasanomat
Hävisikö NST tahallaan?
|
|
27.2.2010 2:12
ekip
vaik toi suomi meniki hävii nii kyl toi teirän joukkueen tippuminen vähän piristää siis sori ihan HELEVETISTI
|
|
27.2.2010 5:38
Kesäloma
Turha selitellä mitään mattoja, materiaali riitti just tuohon ja ei se valmennuskaan kyl ole onnistunut, ei yks Seppälän lähtö voi vaikuttaa noin paljon ja kuiteskin taitoa tuli tilalle muutaman hyökkääjän toimesta. Nyt haetaan jokunen vuosi divarista vauhtia ja katotaan mihin se riittää, nouseminen takaisin liigaan ei ole todellakaan helppoa !!!
|
|
27.2.2010 8:57
Vihollinen hyökkää lännestä?
Vastaus nimimerkille: Divari 23.2.2010 19:59 |
|
27.2.2010 13:57
niilo
hienoa OLS!
|
Tervemenoa divariin NST! Josba jyrää!