Kyllä se on kuitenkin loppupeleissä ihan siitä halusta ja asenteesta kiinni että minkälaiseen asemaan joukkueeseen pääsee. Jos motivaatio ja halu kehittyä "uudessa" lajissa on huipussaan niin ei ole mikään mahdottomuus että menestyjiä muista lajeista löytyy myös salibandyn pariin. Pohjimmiltaan kaikki palloilujoukkuelajit ovat kuitenkin hyvin samanlaisia. Tärkeänä näen myös miten joukkkue ottaa pelaajan vastaan. Jos vastaanottto on kannustava ja kaikintavoin "helppo" niin menestymismahdollisuudet ovat erinomaiset.

Niimpä niin, tässähän sen osittain näkee mistä lajista ib kyse. Osaat juosta ja omaat hyvät fyysiset ominaisuudet niiin se riittää pitkälle.

Valitettavasti salibandy ei olee taitolaji. Saa ajaa liian rumasti kroppaan sekä pelata mailalla suht kovaa. Mielestäni laji on mennyt viimeisten vuosien aikana täysin väärään suuntaan, ja tästä iso vastuu on liitolla sekä tuomareilla linjauksien suhteen.

Kyllä meillä on muutamassa kärkipään joukkueessa vain 2-3 pelaaja/joukkue, jotka voivat kulkea statuksella URHEILIJA.Ikävä kyllä.Itse olemme tähän asemaan itsemme saattaneet, joten kaikenlainen muu pyörittely on turhaa.

Vaikka on vuosia pelannu ja tahtoa ja motivaatiota on, mikään ei tunnu riittävän. Valmentajilla ei ole mtn sanomista, vaan joukkueessa löytyy vielä vahvempia persoonia, jotka jyräävät valmennuksenkin! Onko oikein?Heidän tahto menee läpi pelaatuksessakin!!!Jossain mättää, mikä vaikuttaa monella tavoin koko joukkueeseen tai erityisesti kyseisiin pelaajiin, ketä se enempi koskee.Jyrää käytetään, jossa toiset lanataan maan tasalle ilman syytä!!!

Löytyyhän niitä muitakin futaajia, jopa samasta ketjusta!

Henkilökemia koutsin kanssa menee monesti tärkeämpien asioiden edelle kenttiä valittaessa. Myös valmentajan odotus arvo eri pelaajia kohtaan ratkaisee, ikäänkuin pörsssikursseissa. Jotkut pelaajat eivät joudu vilttiin vaikka pelais kuinka surkeasti.

Arposen kanssa samaa mieltä siitä, että kaikki naisten liigapelaajat ei huippu-urheilijoita. Treenia 2-3 kertaa viikossa, kesällä ei paljon ollenkaan. Rautaa ei paljon nouse punttisalilla, ja Cooperissa viimeiset kierrokset vaikeita. Sitte tulee joku monta vuotta kunnolla treenannu futari, ottaa mailan käteen ja kyselee vähän sääntöjä, ja sitte alkaa juosta kahdeksikkoa näitten sabapelaajien ympärillä.

Täytyy sen verran kommentoida, jotta ei aivan pilviin ajatukset lennä siitä, että mitä ammattilainen tarkoittaa.

FIFA sanoo:

Pelaajat ovat joko amatöörejä tai ammattilaisia. Pelaaja on ammattilainen, jos hänellä on kirjallinen sopimus seuran kanssa ja jos hänelle maksetaan enemmän kuin ne kulut joita hänen jalkapallon pelaamisensa aiheuttaa.

Tämä kertoo todella naisten salibandyn tasosta tällä hetkellä. Eikä pelaajia vie eteenpäin uusi sarjajärjestelmä, jossa sarjan kärkijoukkueille tulee kovia pelejä runkosarjassa vain puoli tusinaa. Ehdottomasti naisten liiga pitäisi kaventaa 8-10 joukkueen kolminkertaiseen sarjaan. Tätä vauhtia ruotsi on meitä kohta valovuoden edellä.

Kaikki lähtee kuitenkin pelaajista. Meidän pitää harjoitella ympäri vuoden ja pyrkiä kehittämään kaikkia osa-alueita. Kaikkein tärkeintä on kunnianhimo ja halu olla paras! Näitä pelaajia on tällä hetkellä liian vähän.

Kirjoitin Arposen esille ottamasta asiasta noin vuosi sitten. Seurauksena oli tietystä suunnasta tullut hirveä haloo ja käkätys sekä lynkkausmieliala.

Kirjoittaminen naissalibandyn todellisista ongelmista oli tuulee huutamista. Miksi on niin pirun vaikea hyväksyä faktoja? Laji menee eteenpäin vasta, kun tiedostaa ja hyväksyy naissalibandyyn liittyvät ongelmat.

HooTee

NN puhuu asiaa. Salibandyn tulisi olla sekä taito-, että älylaji. Nyt vain on niin, että monet pätemisentarpeessa olevat rajallisin kyvyin varustetut valmentajat hakevat gloriaa itselleen tuomalla lajin harjoitteisiin täysin vieraita elementtejä kuten kamppailulajit voittamisen aseiksi.
Ja joviaalit tuomarit sallivat, ettei kenellekään tule paha mieli.
Lisenssimaksujen vakuutusosuudet kertovat kyllä minne ollaan matkalla.
Kivahan se on 16-17 vuotiaan junnun elää loppuelämänsä jalkapuolena, kun hauskassa harrastuksessa kaveri ´vähän ajeli´.
Vastuuta koutsit ja pillipiiparit !
Ruotsalaiset voitetaan pallon liikkeellä eikä painimolskilla.

Miten niin vain naisten salibandy?

http://paakallo.fi/juttu/video-henrik-larsson-paasarjajengin-salibandytreeneissa/

Henkke kuitenkin vanha salibandyn nuorten maajoukkuetason pelaaja, että ei ehkä tässä tapauksessa täysin vertailukelpoinen.

Miesten liigassa pelaajat ovat jo muutaman vuoden olleet urheilijoita. Puuhelmikaulanauhaiset lökäpöksyt jäävät kakkosdivarin tasolle ilmaveiveineen, jos juoksuharjoitukset ja pounttisalitreeni ei maistu.

Naisten liigassa saattaa tilanne olla toinen, en ole monta peliä nähnyt. Nähtyjen pelien perusteella uskon, että joku hyvin treenannut yleisurheilun naispikajuoksija (100 metriä alle 12,50) voisi muutaman kuukauden treenattuaan olla kova sana liigakentällä. Sen verran huonosti treenatuilta tosiaan näyttävät muutamat liigan naispaélaajat.

Faktahan on se, että suurin osa tämän päivän liigapelaajista on saanut lajioppinsa muualta. Salibandyyn on helppo tulla sisään, jos olet pelannut esim. jääkiekkoa. Mielestäni se ei ole paha asia lajille. Lajissa tarvitsee osata juossa, jonka kaikki osaavat. Toiset toisia nopeammin.

Jos pallosilmä riittää jääkiekossa tai jalkapallossa, riittää se myös salibandyssa. Niinhän se menee joka palloilulajissa.

Menee aina hetki sopeutua pomppivaan palloon, mutta jos perusasiat ovat kunnossa ja fysiikka on hyvä, salibandyyn on helppo vaihtaa juuri jääkiekosta.

Lajien välillä ei kuitenkaan ole niin suuria eroja, ettei fiksu pelaaja ymmärtäisi pienessä ajassa toisen lajin taktiikoita.

Monella salibandypelaajalla riittäisi varmasti fysiikka, mailatekniikka ja pelisilmä myös kiekkoon. Siellä vaan oleellinen osa peliä on luistelu, jota treenataan paljon. Kuten treenataan muutenkin enemmän. Salibandy ei ole vielä ole ammattilaisurheilua, joten monelle, jonka motivaatio ei riitä 14-vuotiaana treenaamaan 8-9 kertaa viikossa, salibandy on oiva vaihtoehto. Näin kävi allekirjoittaneellekin.

Toiset tekevät valintansa myöhemmin, kuten jo mainittu Leivon Jani. Kaverilla on hyvä fysiikka, jalka nousee ja pallo lähtee lavasta. Ei se ole suuri ihme, eikä edes häpeä lajille, jos siihen on helppo lähteä. Pitää muistaa ettei ihan pystymetsästä liigaan kuitenkaan hypätä mukaan. Taustalla on aina kova ura jossakin muussa lajissa.

Ei siinä sen kummemmasta ole kyse.

Korjatkaa toki jos olen väärässä.

Niin, kyse on amatöörilajista, liikaa ei voi syyllistää pelaajia. Toinen merkittävä asia mielestäni on se, että naisten pelaajamäärä lajissa kuin lajissa on pieni. Ja palloilulahjakkuuudet etenkin naisissa tuppaavat olemaan hyviä kaikessa. Epäilen että naisten kiekkoliigaan voisi hyvin hypätä vahva palloilutyyppi, joka nuorempana olisi hankkinut luistelutaidon vaikkapa pikaluistelutreeneissä. Tasoerot nimittäin niin futiksen kuin lätkän naisten pääsarjoissa ovat melkoiset.

Jokainen rightin puoleinen salibandypelaaja mahtuisi maahockeyn maajoukkueeseen.

Systemaattinen juniorivalmennus. Tietotaitoa seuroihin. Yhteistyötä tuomareiden ja valmentajien välillä. Kansainvälisen linjan seuraamista. "Eläkkeelle" jäävistä pelaajista valmentajia. Kunnioitusta seuratyöntekijöille.

Kyllä tässä lajissa on isot rahat kiinni, joten ihan mitään kaveriporukkasählyä tämä ei enää ole.

Niinpä niin,Mihalta hyvä kommentti,NN ja Timo puhutteko tyttö ja naissalibandysta vai?,niinhän se on kun mennään "rumasti" kroppaan,niin se vuosia futista ja salibandya pelannut tyttö todennäköisesti jää ihmettelemään kaverin jalkojen heikkoutta,-ja timolle tiedoksi meidän tytöille on ollut paljon hyötyä painin perusharjoitteista,nimenomaan Ruotsissa pelatessa.Samaa mieltä olen siitä että salibandy on myös taitolaji---Hyvä Sormusen ellu!

Jollei salibandya pystytä pitämään taitolajina,(tuomarit sallii liian kovan pelin) katoaa yleisö katsomoista saman tien. Eivät sb-yleisö ole tullut katsomaan taklauksia eikä muutakaan koiruuksia, vaan taito ja vauhti-lajia.

"Jollei salibandya pystytä pitämään taitolajina,(tuomarit sallii liian kovan pelin) katoaa yleisö katsomoista saman tien. Eivät sb-yleisö ole tullut katsomaan taklauksia eikä muutakaan koiruuksia, vaan taito ja vauhti-lajia."

Pitäisikö siellä käydä väistelemään pallollisia pelaajia? Herätys nyt siellä, kyllä se tunnetila ja taistelu kentällä tekee pelistä yhtä hyvän kuin karkikuppimiesten veivaukset takatolpilta. Tällä erotellaan just ne jotka haluavat vain neppailla alasarjoissa eivätkä ole valmiita treenaamaan omaa fysiikkaansa kondikseen.

Ja Timolle vielä, en ole oman peliurani aikana nähnyt montakaan vakavaa loukkaantumista taklauksesta tai ylikovaa pelaamisesta. Kyllä ne pahimmat polvi- ja nilkkavammat syntyy ihan kääntymistilanteissa kun jalka tarraa lattiaan kiinni tai nilkka taittaa yli.

Kirjoitin yleisesti koko salibandystä, en niinkään naisten salibandystä!

Esim. jääkiekossa polvitaklauksesta saa automaattisesti ulosajon sekä pelikieltoa, salibandyssä ei välillä vihelletä edes vaparia saati sitten isompia jäähyjä.

Ja sitten vielä tästä asiasta, mikä on urheilija?? Se on sellainen joka on vannoutuunt lajille sekä elää sen mukaisesti. Ei urheilija käy baareissa tai elä muutenkaan sellaista elämää joka vaikuttaa negatiivisesti suoritustasoon kauden aikana.

Kysympä vaan, kuinka monihan on nähnyt esim. Jukka Keskisalon, Tero Pitkämäen tai Jarkko Niemisen baarissa, tai jos on nähnyt niin nauttineena runsaasti alkoholia!

Faktat on vaan faktoja, sori nyt vaan!

aika monet jääkiekkoilijat "nollaavat" kyllä kun mahdollisuus jopa yllättävän paljon näkynyt lauantaina kyseistä asiaa kun tiistaina seuraava peli..he eivät sitten ole urheilijoita ja jos eivät niin millä perusteella nn?heitit keskisaloakin kehiin joka nyt varmaan on täysin eri asia jo lajinkin takia :D

Kyllä urheilijoita näkee kaljaa juomassa, jopa huippu-urheilijoita. Lääkärit ja fysiologit kyllä osaavat kertoa, että kaljoittelu illalla ja yöllä ei ainakaan paranna seuraavan päivän urheilusuoritusta.

Huippu-urheilijan kriteeriksi laittaisin yksiselitteisesti monipuolisen ja monivuotisen harjoittelemisen lähes joka päivä ja siitä seuraavan menestyksen kansallisessa kärjessä. Jokainen voi Arposen tavoin arvioida naisten salibandyliigan pelaajien laskemista huippu-urheilijoiksi, ainakin häntäpään tyttöjen osalta.

Erälle nostan kyllä hattua kun pistivät yhden jota ei kiinnosta pihalle:
http://paakallo.fi/juttu/keppana-pisti-heltimoisen-ulos-joukkueesta/

Valmentajilla on aina, varsinkin pääsarjatasolla, ongelmia pelaajavalinnoissa. Miten suhtautua lahjakkaisiin, mutta huonosti harjoitteleviin pelaajiin? Peluuttaako heitä, vai innokkaita mutta lahjattomia?

Joku treenaa hullun lailla, mutta tehot 0+0. Toinen käy harjoituksissa silloin kun huvittaa. Ja tulee sitten matsiin ja tekee 2+2.

Kumpi muuten on se huippu-urheilija, vai eikö kumpikaan? Naisissa näitä tapauksia on enemmän kuin miehissä.

Edelliselle: Tullaan varmasti kohtaan psyykkinen valmennus, joka on jo onneksi lisääntymään päin tässäkin lajissa.

Muutoin: Olen Englundin kanssa samaa mieltä siitä, että vakavat polvivammat eivät useinkaan synny kontaktitilanteista. Mistä lie tuomareillakin(vai vakuutusyhtiöillä?) sellainen käsitys... Onko vakuutuspaperit täytetty vilpittömässä mielessä??? Ottaisinkin esiin mieluummin salibandyalustat. Onko tehty tutkimusta, millä alustalla (parketti ((liukas vs. tahmea,juuri lakattu)) Tarket, muu muovimatto yms.) syntyy vakavimmat vammat? Tai nostaako toiselta alustalta toiselle siirtyminen riskiä polvivammoihin. Ja tietysti huomioiden samalla, minkälaista on ollut kyseisen pelaajan harjoittelu.

Huippu-urheilusta pitäisi saada korvaus, jolla jopa voisi elääkin maanantaista sunnuntaihin.
Se ei säbässä ole mahdollista. Huonosti harjoittelijat? On ainakin lmoittauduttava treeneihin. Jos ei. Fudut. Se nostaa myös joukkueen moraalia.
Luin jostain nimet Peetu ja Kassu. Naissalibandystä. Siinä on esimerkkiä, mitä on naisurheilu. Petra Mäntynen ja Katriina Saarinen.

Peetu muistaakseni lähti mammalomalle.

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1618309

Henke. No, jotain tietävänä. Ja AOA on pitkälle oikeassa. Eli, lajinvaihto huipputasolta vaikkapa naissalibandyyn ei ole ongelma. Peetu on entinen Ilveksen naisfutari, ja Kassu on Tenniksen Suomen mestari.

Kysehän oikeastaan siis siitä, että että. Jääkö laji lopulliseksi ns drop-out lajiksi, joksi se Nääsvillessä luokitellaan. Vai. Alkavatko seurat jostain saada pätevää väkeä hoitamaan asioita, ja kysymään junnulta, haluatko olla joskus mestari.

Se on huippu-urheilun ja sählyn ero. Voittajat tehdään silti pääkopassa. Kaikki osaavat juosta. En ole varma, osaavatko kaikki juosta myös takaperin 50 metriä.