Tämä tekee kipeää
Maanantai 10.3.2008 klo 19:36 - Antti O. Arponen
NST:n A-nuoret kohtaavat SM-sarjan puolivälierissä tamperelaisen IC Akatemian. Se toi mieleeni samojen seurojen A-nuorten SM-finaalin kahden vuoden takaa. Ottelun muisteleminen tekee kipeää, mutta kovien kokemusten läpikäyminen on kuulemma terapeuttista.
Olkoon juttu samalla muistokirjoitus Saimaan Salibandykeskukselle, jonka yleisöennätys silloin tehtiin.
Kaksi vuotta sitten NST:n A-nuoret voittivat runkosarjan, pudottivat puolivälierissä Oilersin ja välierissä Gunnersin.
Finaalissa vastustajaksi tuli IC Akatemia Tampereelta, Classicin ja Ilveksen junnuista kerätty yhdistelmäjoukkue. Kotona voitettiin 7-4, mutta Metro-Auto Areenalla Tampereella hävittiin 6-14.
Ratkaiseva kolmas finaali oli 17. huhtikuuta 2006 Saimaan Salibandykeskuksessa. Halliin ahtautui NST:n junioripelien ennätysyleisö, 487 katsojaa. Se jäi Hyssen hallin kaikkien pelien yleisöennätykseksi, hallihan siirtyi muuhun käyttöön maaliskuun alussa.
NST:n maalissa oli Eero Kosonen ja ykköskentässä pakkeina Timo Kupsanen ja Jouko Sumen, hyökkääjinä Jonne Haapasalo, Juha-Pekka Heiskanen ja Henri Pitkänen. Kakkoskentässä pakkeina Ilari Heikkinen ja Tomi Turunen, hyökkääjinä Lasse Kurronen, Tuomas Arponen ja Tuomo Reponen.
NST veti pelin läpi kolmella viisikolla. Kolmannessa pelasivat Matti Taurama, Tuomas Mikkola, Ville Pulli, Oskari Kangas ja Vili Rahkonen. Varamaalivahtina oli Jari Karhu ja penkillä hänen kanssaan Teemu Salonen ja Juho Hetemaa. Valmentajana penkin päässä Simo Ruuskanen.
Kaikki pelaajat ovat tuttuja tämän päivän NST-katsojalle. Rahkonen, Pitkänen, Salonen ja Hetemaa edelleen tällä kaudella A-nuorissa. NST:n liigaporukassa tällä kaudella Kosonen, Kupsanen, Sumen, Haapasalo, Heiskanen, Heikkinen, Turunen, Taurama, Mikkola, Pulli, Rahkonen ja Karhukin muutamassa pelissä penkillä. Reponen ja Kurronen tällä kaudella Barbaareissa kakkosdivarissa, Kangas Sbandyssä Lahdessa ja Arponen Josbassa liigassa.
Todella kova A-junnuporukka, josta yksitoista pelaajaa oli ollut jo kaksi kevättä aikaisemmin 2004 voittamassa A-poikien SM-kultaa. Pöytäkirjanpitäjä kirjasi NST:n pelaajalistaan 19 nimeä. Heistä 16 on tähän mennessä pelannut miesten liigassa, ilman liigakokemusta ovat nyt kaksi vuotta tuon junnuottelun jälkeen enää Lasse Kurronen, Teemu Salonen ja Juho Hetemaa.
Vastustajan pelätyin nimi oli Henri Johansson, joka miesten liigassa oli tehnyt A-junnuksi mielettömät tehot 37+39=76. Joulukuussa 2005 Johansson oli tehnyt HIFK:ta vastaan 9+1=10, sekä maalien että pisteiden määrä oli liigan yhden ottelun ennätys.
Kukaan NST:stä ei ole koskaan tehnyt edes pikkujunnujen pelissä niin paljon maaleja tai pisteitä. NST:n maaliennätys on Janne Louhelaisen kerran C-junnuissa laukoma 7 maalia (NST-HU-46 12-0) ja piste-ennätys Tuomas Arposen D-junnuissa tekemä 5+4=9 (NST-SB PaSa 14-2).
Kahdessa ensimmäisessä finaalissa Johansson oli vartioitu tarkasti ja niissä peleissä hänen tehonsa olivat vain 2+3=5. Tiedettiin silti, että ICA pelaa koko ajan laukaisupaikkoja Johanssonille, ja hänellä on tosiaan hirmuinen veto, jos vain antaa tilaa.
Salibandykeskuksen seinälle oli ripustettu NST:n lakana: "Nöyryys, sisu, tahto". Simo Ruuskanen rauhoitteli pelaajia kopissa. Omalla tasolla pelaten voitetaan. Emme ole tällä kaudella hävinneet yhtään peliä Hyssen hallissa.
Jännitysnäytelmä oli valmis alkamaan. Salibandyliiton herrat asettelivat kiertopalkintoa ja mitaleja näytille kentän laidalle.
ICA:n Ville Räsänen saa jäähyn 4.38, mutta NST:n ylivoima pelaa tehottomasti. NST painostaa ja karvaa alusta asti korkealta ja rohkeasti. Maalinteon aloittaa kuitenkin Tampereen joukkue. Henri Johansson laukoo (11.43) kaukaa ja maalilla on hyvä maski. Eero Kosonen hakee pallon verkosta, 0-1.
NST voittaa avauserän laukaukset 37-21, joten yleisöllä on näkemistä ja jännittämistä. ICA:n maalilla B-junnu Eero Makkonen venyy 14 kertaa torjuntaan. Kerran hän joutuu antautumaan. Oskari Kangas laukoo, maalilla taistellaan, Vili Rahkosta rikotaan, mutta Vili punnertaa siirretyn rangaistuksen (15.09) aikana läheltä pallon maaliin, 1-1.
Taistelu on kiivasta ja 18.15 Lasse Kurronen komennetaan jäähypenkille. ICA pyörittää 17 sekuntia ylivoimaa ja Mikko Leikkanen tekee kokeneen liigapelaajan Marko Lakasen syötöstä 1-2.
Toinen erä on tasainen, laukauksetkin menevät 17-19. ICA parantaa peliään. Se hoitaa koko ottelun kahdella kentällisellä, NST peluuttaa kaikkia kolmea. Johansson on kova, Ajassa 22.07 Johansson tekee Tommi Merton syötöstä 1-3.
Tuomas Arponen saa kaksi minuuttia 36.32 ja alivoima kestetään. ICA:n Tommi Merto pelaa palloa kädellä ja lähtee rangaistujen penkille 39.37. Erän loppusekunneilla maaleja ei saada, mutta NST pääsee aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla.
Tauon ja valmentaja Ruuskasen ohjeiden jälkeen ylivoimakenttä jaksaa rakentaa ja odottaa ja vihdoin (41.27) paikka tulee Jouko Sumenille, jonka viuhuva ranneveto vie pallon maaliin, 2-3. Syöttöpiste Jonne Haapasalolle, jäähyä oli jäljellä 10 sekuntia.
Pallo on peliajasta varmaan reilusti yli 60 prosenttia NST:llä, mutta ICA pelaa viisaasti puolustaen tarkasti ja lähtien hanakasti pallonriistoista vastahyökkäyksiin. Henri Johanssonia on pidettävä koko ajan silmällä. Turhan paljon NST:n laukauksista menee ohi tai pysähtyy ICA:n puolustuksen uhrautuvaan peittoon. Loput torjuu hurmiossa pelaava maalivahti Makkonen.
Alkaa peliajan viimeinen kymmenminuuttinen ja ajassa 50.21 Johansson laukoo läheltä rystyltä jo kolmannen maalinsa, 2-4. Syöttöpiste taas Mertolle.
NST ei tietenkään lannistu. Aikaa on. Yleisö kannustaa hienosti. Seuraava vaihto päättyy Jonne Haapasalon kovaan laukaukseen, jonka Eero Makkonen torjuu vain puoliksi, ja Juha-Pekka Heiskanen runnoo (50.58) reboundin läheltä maaliin, 3-4.
NST painaa päälle. Tilanteet vaihtelevat. Kello näyttää 55.02 kun ICA:n Ville Räsänen rikkoo ja tuomaristo näyttää rangaistuslaukausta.
NST:n kapteeni Tuomas Arponen lähtee äärimmäisen tärkeään paikkaan. Paine kestetään ja pallo maaliin, 4-4. Noin viisisataa ihmistä saa pienessä hallissa aikaan hirmuisen huutomyrskyn.
Tosiasia on kuitenkin se, että NST ei johda tätä ottelua missään vaiheessa. Aloituksen jälkeen ICA taistelee pallon, Johansson vie sen väkisin NST:n maalille parin nst-pelaajan vastusteluista huolimatta ja Tommi Merto ronkkii (55.28) pallon maaliviivalta ohi Eero Kososen, 4-5.
Aikaa ei ole jäljellä paljon, mutta riittävästi. Suurten pelien mies Matti Taurama on kaksi vuotta aikaisemmin ratkaissut SM-kullan samanlaisessa tilanteessa tekemällä maalin sekä varsinaisen peliajan lopulla että voittomaalin jatkoajalla. Nyt ajassa 56.36 Tuomo Reponen esittää syöttötaitonsa ja saa pallon Tauramalle, jonka kaukoveto uppoaa verkkoon, 5-5.
Viimeiset minuutit ovat valtavaa mylläkkää vuoroin kummallakin maalilla. Paras paikka on Timo Kupsasella vaparista ICA:n maalilla, mutta laukaus menee ohi. ICA käyttää aikalisän 59.57 ja hetken tauon jälkeen lähdetään jatkoajalle.
Varsinaisen peliajan laukaukset olivat NST:lle 85-55 (viimeinen erä 31-13), mutta salibandyssä ei tunneta työvoittoa ja jatkoajalla myös tamperelaiset laukovat hanakasti. Johansson pelaa melkein koko kymmenminuuttisen käväisten vain kerran vetämässä henkeä.
Jatkoajan laukaukset ICA:lle 12-10 ja paras maalintekopaikka tulee tamperelaisten Saku Töllille, joka hyvän myllytyksen jälkeen pääsee yrittämään palloa tyhjään maaliin, mutta vetää ohi.
Eero Makkoselle ottelussa 33 torjuntaa, Eero Kososelle 23.
Suomen mestaruus ratkaistaan rangaistuslaukauksilla. NST:n maalivahti Eero Kosonen on isokokoinen, mutta onko hän riittävän vikkelä? ICA:n Eero Makkonen on paljon pienempi, mutta hän on osoittanut kärppämäisen ketterän liikkumisensa.
ICA aloittaa. Liigatähti Henri Johansson sovittaa viimeistään nyt ottelun sankarin viittaa, taitava veto ja 0-1.
NST:n aloittajana valmentaja Ruuskasen luottopelaaja Tuomo Reponen. Miha tekee parhaansa, mutta Makkonen torjuu. Edelleen 0-1.
Toisessa parissa nuorten maajoukkueen kapteenina toiminut Matti Koskela on kylmähermoinen ja sijoittaa pallon maaliin, 0-2. Katsomossa jännitys tiivistyy.
Tuomas Arponen teki varsinaisella peliajalla rankkarista maalin. Onnistuuko uudestaan? Ei onnistu, Makkonen venyy torjuntaan. Yhä 0-2, tukala tilanne.
Vesa-Matti Takkisella on ratkaisun paikka, mutta Kosonen torjuu. Yhä 0-2.
Tomi Turunen voisi vielä pelastaa NST:n. Ei onnistu, laukaus menee ohi maalin.
Neljännen parin aloittaa ICA:n Mikko Leikkanen. Kova paikka, ja poika epäonnistuu.
ICA on kuitenkin ratkaisun tuntumassa, Matti Tauraman neljäntenä NST:n laukojana on pakko tehdä maali. Matti etenee harkitusti laukaisuetäisyydelle ja laukoo, mutta Makkosen suojuksiin.
Tamperelaisten kultajuhlat alkavat. NST:n pelaajat kaatuvat Salibandykeskuksen matolle. Kauden ainoa kotitappio tulee pahimpaan mahdolliseen paikkaan. Hankala on Lappeenrannan pojille selittää, että SM-hopea ei ole mikään häpeä.
Nyt kaksi vuotta myöhemmin ICA aikoo pudottaa NST:n pois välieristä. Nuorten SM-sarjan länsilohkon voittaneessa joukkueessa pelaavat muiden muassa Tommi Merto, Matti Koskela, Mikko Leikkanen, Veli-Matti Takkinen ja maalivahti Eero Makkonen. Classic on miesten liigassa mennyt jo välieriin. Liigassa on nähty yhdeksän A-nuorta.
Antti O. Arponen
kyllähän tuo kirpaisee ja pahasti, vielä kun on aika tuoreessa muistissa tapahtumat.