Salibandy, huippu-urheilua?

Tiistai 24.1.2006 - Antti O. Arponen

HIFK:n valmentajaksi kesken kauden pyydetty Kai Ahlstedt esitti IS-Veikkaajassa mielipiteitä siitä, että salibandy ei ole Suomessa huippu-urheilua. Värikkäistä mielipiteistään tunnettu Ahlstedt perusteli negatiivista asennettaan omilla kokemuksillaan.

Ahlstedtin tuttavaperheen B-junnuikäinen jääkiekkoilija harjoittelee 10-12 kertaa viikossa. Ahlstedtin valmentama HIFK:n salibandyn liigajoukkue ilmeisesti ei harjoittele läheskään niin paljon ja sen vuoksi hän ei pidä salibandyä huippu-urheiluna.

Minäkin olen tällä palstalla joskus kertonut, että tuntemani SaiPan B-nuoret ovat kesäisin vetäneet kahta treeniä päivässä. Se on kovaa ja kertoo jääkiekon vaatimustasosta.

Onko salibandy huippu-urheilua? Ensiksi pitäisi määritellä huippu-urheilun kriteerit. Harjoitusmäärä on niistä yksi, yleisömäärä toinen, pelaamisesta maksettavat palkkiot ehkä kolmas. Näillä kriteereillä salibandy ei ole huippu-urheilua.

Näillä kriteereillä Suomessa huippu-urheilua edustavat vain jääkiekon, jalkapallon, koripallon, lentopallon ja ehkä pesäpallon miesten pääsarjat ja muutamien yksilölajien (yleisurheilu, hiihtolajit, paini, uinti, voimistelu, autourheilu) huiput.

Jos salibandy ei ole huippu-urheilua niin ei sitä sitten ole Suomessa myöskään amerikkalainen jalkapallo, ampumahiihto, golf, jousiammunta, judo, jääpallo, keilailu, käsipallo, melonta, nyrkkeily, painonnosto, pyöräily, soutu, suunnistus, ym. Niissäkään ei lajin kansallisen kärkipään urheilijoille pystytä maksamaan selvää rahaa, koska yleisöä on vähän ja sponsoreita vähän.

Ahlstedtin kriteereillä huippu-urheilua on vain ammattilaisurheilu, jossa urheilija ei tee työkseen muuta kuin urheilee. Silloin hän voi harjoitella jopa 10 kertaa viikossa ja kilpailut siihen päälle.

Jos harjoituksia on enemmän kuin 10 kertaa viikossa, niin normaali työnteko on vaikeaa. Poissaoloja ymmärtäviä työnantajia on nykyisin harvassa. Myös lukion tai yliopistotason opiskelu on tiukassa.

Suomessa salibandyn ongelmana ovat vaatimattomat yleisömäärät ja sen takia vaatimattomat seurojen budjetit. Kun rahaa ei kerry seuran tilille, niin ei ole mistä maksaa pelaajille. Aikuisten ihmisten on asuttava jossain ja syötävä päivittäin, siihen tarvitaan omaa rahaa. Jos sukunimi ei ole Ehrnrooth tai Erkko, niin rahan saamiseksi pitää tehdä jotain työtä.

Jos tekee normaalia työtä niin ei pysty harjoittelemaan urheilua kaksi kertaa päivässä. Ainakin se vaatii melkoisia järjestelyjä ja luopumista monesta muusta asiasta. On vaikea kuvitella yli 20 aikuisen miehen porukkaa, joka tulisi joka aamu kello 7 aamutreeneihin tunniksi ja päivätyön jälkeen uudelleen klo 18 pariksi tunniksi. Vaikea kuvitella, ainakin jos uurastuksesta ei saa euroakaan palkkioksi. Ei onnistu.

Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että salibandyn liigatason kärkipelaajat ovat huipputasoa urheilijoina siinä kuin ampumahiihtäjät, melojat, nyrkkeilijät tai purjehtijat.

Salibandyn kilpapelaajia on Suomessa jo noin 40 000. Se merkitsee sitä, että kilpailu on kovaa ja liigatasolla menestyäkseen pitää harjoitella niin paljon kuin työn tai opiskelun ohessa ehtii. Laaja harrastajamäärä takaa nykyisin myös sen, että salibandyn pariin hakeutuu huomattava määrä lahjakkaita urheilijoita.

Tiedän, että esimerkiksi NST:n pelaajista Aki Seppälä, Timo Kupsanen, Ilari Heikkinen, Antti Karttunen, Matti Taurama ja muutamat muutkin olisivat voineet kehittyä liigatason pelaajiksi jossain muussa lajissa, jos heidän valintansa ei olisi kohdistunut salibandyyn.

Kyllä salibandy voidaan laskea liigatasolla huippu-urheiluksi. Viikoittaisten harjoitusten määrä ei sinänsä ratkaise, pitää arvostaa myös harjoitusten tehokkuutta.

Lopuksi pari seikkaa, jotka voivat kumota edellisen väitteen. SSV:n markkinointikikka tuoda yli nelikymppiset Vienola ja Perttilä liigapelin aloituskentälliseen antaa salibandyn vastustajille aseet puhua edelleen sählystä, jossa harjoittelematon pappa pärjää halutessaan. Minä kuitenkin uskon, että Vienola ja Perttilä ovat niin lahjakkaita urheilijoita, että heitä ei voi käyttää esimerkkinä.

Ja ihan lopuksi: salibandy huippu-urheiluna koskee toistaiseksi miesten liigaa, ei naisten. NST:n naisten joukkue täyttää kriteerit, mutta Urheilutalon salissa on kauden aikana nähty monenlaista vierasjoukkueen pelaajaa.

Naisten liigan sarjataulukon häntäpään joukkueissa on sen tason pelaajia, että heitä en mitenkään pysty laskemaan huippu-urheilijoiksi. Riittää, kun katsoo pelaajien ulkomuotoa (pituus/paino) ja näkee heidän hapenottokykynsä peleissä. Pari kertaa viikossa harjoittelemalla ja kesät lepäilemällä ei olla huippu-urheilijoita.

Antti O. Arponen
24.01.2006